Jatkoromaani eli mannet eli mustalaiset elämäni varsitiellä (7/8)

Etelä-Euroopan kerjääviin ongelmaromaneihin törmäsin 90-luvulla, asuessani Brysselissä. Mietin, että eläköön kuten haluavat, mutta minä en sitä vapaaehtoisesti rahoita. Aika organisoidultahan toiminta vaikuttaa ja parin tv-dokumentin mukaan, rahat päätyvät mafiamiehille.

romaanit-7

Melko tyrkyttämällä miehet myivät. Mitään en ostanut ja tuskin enää pysähdyn, jos niitä näen, olipa hätä millainen tahansa.

HOILAUS

Kevät toi, kevät toi maalarin
kevät toi, kevät toi muurarin
kevät toi, kevät toi hanslankarin ja
kaduille kerjurin.

Niin paljon minä kiroillut olen
monta euroa luovuttanut.
Niin paljon minä vältellyt olen
mutta en siinä onnistunut.

Kesällä töitä teki maalari
Kesällä töitä teki muurari
Kesällä töitä teki hanslankari
kerjäs kaduilla romaani.

Kuin veitsi minun rintaani viilsi,
minun euroni viimeinen.
Sen vei kauppias Romaniasta,
viekas ja agressiivinen.

Syksy vei, syksy vei maalarin
Syksy vei, syksy vei maalarin
Syksy vei, syksy vei hanslankarin
ja onneksi romaanin.

Oi miksi minä vaaleeksi synnyin,
miks en syntynyt tummana.
Romaani ei petä tummaa
hän pettää vain vaaleata.

Talvella nälkää näki maalari
Talvella nälkää näki muurari
Talvella nälkää näki hanslankari
lihoi jossakin romaani.

Hieman asiasta: YLE.FI

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.