Viimeinkin asiaan, Levada dos Tornos, levadat (5)

Noin 15 kilometriä Montesta Camachaan. Ei mennyt ihan putkeen. Opaskirjani mukaan lähdin kävelemään, mutta en huomannut, että reittiselostus oli jaettu kahteen osaan, joten luin vain alkuosan. Ei siinä mitään sen tärkeämpää jäänyt, paitsi ne loppupään tunnelit, joten minulla ei ollut taskulamppua mukana. Kävelin yksin pimeässä noin 500 metriä pitkän ahtaan ja märän tunnelin läpi, joka on “paikoin niin matala, että siellä pitää kulkea kumarassa ja niin kapea, että isoa reppua ei ole syytä ottaa mukaan, koska se voi tarttua kiinni…. En osaa sanoa kauanko kävelin, toisella kädellä tunnustelin koko ajan seinää ja toisella jalalla seurasin levadan reunaa. Mielenkiintoinen kokemus, mutta en suosittele.

levadat-5

Toisen tunnelin kohdalla minulla oli onnea, siitä oli samaan aikaan menossa läpi paikallinen perhe ja heillä oli katkaistuista 1,5 litran virvoitusjuomapulloista tehdyt kynttilälyhdyt. Kävelin heidän mukanaan.

Pian toisen tunnelin jälkeen oli viitisen metriä leveän puolikuivan puron ylitys. Kävelin puron pohjaa pitkin yli ja katsoin kun paikallisen perheen isä kantoi olkapäillään lapset, yksi kerrallaan, puron yli puunrunkoa pitkin. Ei siinä pudotusta ollut kuin pari metriä, mutta minä en edes yrittänyt.
Ilman perhettä olisin eksynyt kolme kertaa viimeisellä parin kilometrin pätkällä. Erosimme vasta Camachaan vievien mäkien alla.

Väli on pitkä, mutta ei kauhean paha, jos on taskulamppu ja kunto kestää. Jos heti Montesta lähdön jälkeen valitsee reittivaihtoehdon kaksi, niin ei ole edes kovin pahoja kapeita ja korkeita paikkoja. Vaihtoehtoa yksi ei suositella, jos on taipumusta huimaukseen. Camachan päässä viimeiset kilometrit oli merkitty todella huonosti ja polkuja oli useita.

Porraspuntarilla askelmia noin 2200 plus ne viitisentoista kilometriä. Hieman reilu 4,5 tuntia meni, mutta yhtään taukoa en pitänyt.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.