Ei ole elämäni aina ollut auvoista,
päätin siitä viimeinkin hieman avautua.
Tyttö tahtoi lääkäriä leikkiä tarhassa,
se ei mulle sopinut, en mennyt mukana.
Sitten kansakoulussa se Salli halusi
tulla viereen istumaan, mut pelasti pakoni.
Myöhemminkin ihmettelin usein todella,
miksi pöydän alla tytöt potkii polvia.
Senkin jälkeen usein ymmälläni olla sain
naiset mua kiusasi, se jatkui aina vain.
Vasta jokin aika sitten homman ymmärsin ,
”juma mikä tonttu” tuumin silmin itkuisin.
Niin tosi tonttu olin, että olis parempaa,
jos loppuelämän sais kuusen oksaa koristaa.
Luova lauantai aiheena “tonttu”: Linkki ja kyllä taas menee kaukaa.
Voi ei, ymmärtäminen lisää tuskaa! Voi sinua tonttua.
Vaan älä turhaan kuusta korista, uusi vuosi uuden ymmärryksen kanssa auttaa jatkamaan 😉
Leppoisaa joulun aikaa, Tuipal.
Kiitos. Jos elän sinne asti, viikkokin joulukuusessa voi olla kohtalokas.
Nyt kun taustat selvisivät niin eipä taida onnistua koristelukaan. Harvinaisen hyvin on kyllä haaste prosessoitu. Hyvää joulua vaan.
Kiitoa ja hyvää joulua sinne pohjan raukoille rajoille.
Siinäpä olisi kuusi koristeita pullolaan, jos kaikki arjen tosi tontut oksilla roikkuisivat ;D
Kiitos. Ahdasta toki olisi, mutta silti se houkuttelee.
Voi tonttu-parkaa, mutta eihän milloinkaan ole myöhäistä.. Tytöt vaan vanhenevat :-). Eikä yhdenkään toisen tontun takia kannata itseään kuusen latvaan kiskaista.
Voi tonttu parkaa :-). Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kenenkään toisen tontun takia ei kannata itsestään kuusenkoristetta tehdä. Luovaa joulun aikaa!
Kiitos, katsellaanpa miten käy.