Kirjat 171: Krister A Martell: Iakttaget från byssan, 360 s

Lyhyesti: Byssässtä seurattua eli messikallen kokemukset Eriksonin jääpaateissa noin 1978-1983.
Mielenkiintoinen ruotsinkielinen kirja. Lukihan sitä mielellään. Teksti tuntui rehelliseltä ja elämä oli aika lailla omienkin kokemusteni mukaista. Omassa lajissaan tärkeä teos.

Tuttujakin löytyi sekä tekstistä että kuvista. Muun muassa AG, jonka hautajaisissakin olin tai Åke, jonka kanssa seilasin silloin, kun hän oli vielä täkkäri.

Tilasin kirjan netistä, Mariehamns Bokhandelista, kotiin tuotuna 43,75 €. toimitusaika oli muutaman päivän.

Sitten se mutta-osuus. Alussa minua häiritsi kirjan tyyli. Se ei ollut romaani, se oli kronologinen luettelo tapahtumista. Hyvälle kustannutoimittajalle olisi ollut käyttöä. Toisaalta sivumäärä olisi varmaan tuplaantunut tai puolet tapahtumista olisi pitänyt sivuuttaa.
Toiseksi, tekijän perspektiivi on aika kapea, mikä on toki luonnollista, mutta esimerkiksi, jos kippari tai försti sanailee messipojan kanssa, niin tapahtuma on messipojalle ehkä hyvinkin merkittävä, mutta kipparilla ja förstillä on yleensä muita ja paljon suurempia murheita.

Kirjalla on omat sivut facebookissa: linkki

Suosittelen luettavaksi. Rohkeasti vain kirja käteen, se on aika helppolukuinen ja kyllä sitä ymmärtää vaikka ruotsinkieli ei olisikaan täydellistä.

Kuvassa on törkeästi käytetty hyväksi Katsushika Hokusain puupiirrosta “Kanagawan suuri aalto” ja netistä löytämääni m/s Fiskön valokuvaa

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.