Lentokoneessa istun, pilvien tasalla ja hieman ylempänäkin. Katseeni etsii enkeleitä, mutta en näe niitä vieläkään. Mikä se on kun toiset näkee niitä maan päällä ja mä en näe edes taivaassa tai ehkä kuitenkin olen vasta taivaalla. Mutta tutun miehen näen.
Mitenkä päin minä nyt tämän tulkitsisin. Meillä asuva nainen kyllä väittää, että mulla on matala ääni ja puhun liian hiljaa. Kaveri ei kuullut tai saanut selvää. Voi pitää paikkansa vaikka mielestäni aika kuuluvasti jo lentokenttäbussissa puhuin. Ja sitä paitsi, minä en ole muuttunut. Sen voin peilistä todeta. Kyllä se edelleen minä olen, joka takaisin katsoo.
J.K. Kaupungilla eilen tapasimme ja kävimme syömässä. Ihan mukava tapaaminen ja taisi se aiempi huomaamattomuus mennä minun piikkiini. Outo ympäristö ja liian hiljainen ääneni.