Maailmalla kevät -18 (9/9) lopuksi

Siinähän se meni kaksi viikkoa Saksan ja Itävallan alppialueilla. Muncheniin lensimme, vuokrasimme auton ja ajoimme noin 1200 km lenkin alppien yli ja ali takaisin Muncheniin. Viidessä eri Gasthausissa olimme yötä.
Matka maksoi meille noin 1500 €/henkilö.

Toisaalta en enää muista varmasti vuokrasimmeko kuitenkin kaksi autoa, koska nämä löysin tänään matkakuvien joukosta.


Valokuvassa minä ja meillä asuva nainen.

Toisessa kuvassa samaan aikaan samoissa paikoissa! jostain syystä? Olleet Mårten ja keisarinna.

J.K. Mitä enemmän muistelen ja katson kuvia, sitä selvemmältä vaikuttaa, että vuokrasimme kaksi autoa ja jostain syystä vain matkareittimme oli sama. Sattuuhan sitä maailmalla, mutta kuinka osuimmekin ottamaan kuvatkin samassa tilanteessa. Onneksi sentään autot ovat eriväriset.
Toisaalta ryhmämatkaa puoltaisi se, että piirsin valokuvien päälle koska piirtämiseen ei oikein jäänyt aikaa ja kävelimme vain noin puolet siitä, mitä edellisellä reissulla, joka ei ollut ryhmämatka. No, jotenkin se oli.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.