Kreikkujan mailla 1/4, busseja

Eipä ole mikään muuttunut. Deeku mikä deeku. Vastauksia kyllä saa ja kaikki toimii. Vastaukset vain ovat yleensä virheellisiä ja se jokin toimii eri lailla, eri paikassa tai eri aikaan.

Lentokenttäbussia odotti 50 henkilöä, joista kahdeksan mahtui sateensuojaan. Bussi tuli puoli tuntia myöhässä aivan samoin kuin edelliselläkin kerralla, kun sitä odotin.

Virallisessa infossa kävimme kyselemässä liikkumisesta paikallisbusseilla kaupungin alueella. Ei, ei sanoi nainen. Siitä huolimatta olemme niillä nyt hieman liikkuneet 1,30 €, maksaa lippu ja aikataulut sekä reitit esim. Movit-appsi. Niin ja se naisen suosittelema Hop on/off (12 €) ei nyt liikennöi.

Pienellä maaseutumatkallakin kävimme. Pikavuoro! HAH. Pysähdyimme melkein joka pysäkillä. Muutamat tutut? kuski poimi kyytiin, ei vaatinut lippua ja suurin osa sai tyytyä odottamaan seuraavaa autoa.

Jonkinlaisesta periaatteesta käytän yleensä vain julkisia kulkuvälineitä, kun matkustelen. Toki siinä hieman säästääkin, vaikkapa lentokenttäbussi 2,60 – taksi noin 27 euroa.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.