Aalanti 5/5, lopuksi

Siellähän tuli taas keikuttua. Reissu oli lauantaista lauantaihin, mutta jouduin tulemaan perjantaiksi hautajaisiin. Yksi tyyni päivä ja muina päivinä tuuli ihan tarpeeksi ja jopa liikaa. Hydrauliikkaohjauksen hajoaminen sattui onneksi sinä tyynenä päivänä.

Kalat tulivat puoliksi Sandin ja Kortsun eteläpuolelta. Emmekä me oikein muualla yrittäneetkään. Ikävin päivä oli sunnuntai, viisi kalaa kiinni ja vain yksi ylös. Pari raksiakin oli vedossa muutamana päivänä. Toisessa kävi kala.

Menimme kaikki färjalla, vene oli Mariehamnissa valmiina. Tulin Kossun kanssa lautalla ja loput ajoivat veneen mantereelle.

Muuta muistettavaa: Parivaljakosta Haimo ja Heimo lopetti firmansa myynyt Haimo työt. Laksnapparen ei tullut tänä vuonna. Vesi oli aika lämmintä eli kahdeksan asteen paikkeilla.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.