Hotellia ja saarta, Hellenia 6/6

Viikko Kreikassa, Zakynthos -nimisellä saarella, Tsilivin kylä, hotelli Filoxenia. All included. Päätysviitti kolmella parvekkella. Hotellin ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli tarjolla runsaasti, koko päivän. Olut, no joo – juotavaa. Gin & tonic, – no joo – juotavaa. Henkilökunta ystävällistä ja kaikki toimi, kuten se noissa maissa toimii eli melkein.
Hotellissa oli esimerkiksi kaksi linja-auto aikataulua, samalle autolle. Kysyin respasta kumpi on oikea? “Molemmat ovat oikeita, joskus se tulee näin ja joskus noin.” Eroa oli enimmillään puoli tuntia.

Teimme kaksi pitempää opastettua bussiretkeä ja kävelimme kolmena päivänä kaupunkiin, eri reittejä. Kilometreissä on mukana myös kaupunkikävely. Nopeinta reittiä kaupunkiin käveli hieman reilussa tunnissa ja pisin matkamme (vuorten rannanpuolella) kesti kolme tuntia. Mukavin oli rantavuoren päällä kulkeva reitti, hyvät näköalat, ei liikennettä ja kauniita oliviilehtoja.

hotelli ym

Kahvissa olevista kärpäsistä – niitä oli vain yhtenä aamuna ja silloinkin otin itse sekä mukin että kahvin. Sää oli melko hyvä noin + 24, joka päivä. Kahtena päivänä oli ukkosmysrskyistä johtuva tulva- ja maanvyöryvaroitus. Saapumispäivämme iltana oli pieni maanjäristys, emme heränneet siihen. Kuulimme jälkeenpäin. Ihan kiva paikka, jos haluaa olla rauhassa. Seuraavaan hotelliin oli noin kilometri, kylään puolitoista ja uimarannalle kaksi. Rannalle ja takaisin oli ilmainen kuljetus hotellista.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.