Kauan sitten minulla oli kaveri, Einari. Siihen aikaan Juicen “Einarin polkupyörä” oli vielä hyvin muistissa, joten ei aina ollut helppoa Einarin elo. Kantapaikkamme oli Vossikka, ei ikkunapenkit, vaan siinä tiskin ja paikallisten välissä, mihin kertyi eri puolilta Suomea tullutta nuorisoa ja muutama paikallinenkin.
Ei ollut paras maineeltaan Vossikka eikä sen porukka.
Täytyy vielä sanoa, että Vossikassa oli yksi kusipäisimmistä portsareista, joita olen ikinä tavannut.
Aina olen Astridin valssia inhonnut, joten ymmärrän kyllä Einarin kohtalon. Linkkiä en löytänyt, oli You Tubesta poistettu, mikä ihan oikein onkin. Sanat kyllä löytyy netistä.