South bound 3/5

On se kumma, että pystyvät moraalittomat roistot pettämään meikäläistä sekä siellä että täällä. Tällä reissulla, kun olemme käyneet syömässä ja kahvilla, niin onnistuneiden vedätysten osuus on noussut huolestuttavan korkeaksi.

Meiltä laskutettiin kolminkertainen hinta. Tiesin sen jo maksaessani. Ulkopuolisen silmin kuitissa oleva hinta oli ihan O.K., koska siinä mainittu ruoka olisi maksanut sen verran. Huomasin vasta hotellissa, että kuiteissa oli väärät ruokalajit.
Tuntuu aika monimutkaiselta, koska ennen vain laskutettiin liikaa, mutta kaipa tuossakin jokin järki on. Vaikea on ainakin kuittia heilutella ja valittaa jälkikäteen.

Paikat olivat: Ses Nines, Santa Gloria ja Cafeteria Balear, kaikki Palmasta S’Areaaliin menevän tien varrella.

Kävimme yhtenä iltana syömässä ”Mejillonera” -nimisessä kalaravintolassa. Tilasin pääruokalistalta valkosipulikatkarapuja (15 €). Ruoka tuli ja lautasella oli 7 pientä kuorimatonta katkarapua. Tilasimme myös valkosipulileipää. Saimme tulitikkulaatikon kokoisia paahtoleivän paloja, joista jokainen laskutettiin erikseen samoin kuin niille sivelty valkosipuliseos. Joten sietääpä olla varovainen, että ei jää nälkäiseksi ja rahattomaksi kuten joillekin ymmärtämättömille on käynyt.

Loppujen lopuksi olisi kai parempi nauraa kuin itkeä. Turistikadulla oli mainos. ”Sämpylä ja kahvi 2,95 €” Ajattelin, että se on aika lähellä normaalia. Menimme ja tilasin sämpylän ja kaksi kahvia. Lasku tuli, 12 euroa. Kysyin. Vastattiin, että ”en tilannut tarjousta”.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.